29. syyskuuta 2017

BIKBOK NEVER DENIM DRESS

mekko BikBok Never Denim
nyörisandaalit Nelly
vyö H&M
kello Daniel Wellington

Tuntuu jotenkin väärältä julkaista vielä kesäkuvia, mutta vielä enemmän väärältä tuntuisi jättää kivat kuvat julkaisematta. Eihän näissä tamineissa enää ulkona pärjää - ei, vaikka takin heittäisi niskaan. Pari syksyisempää asuakin on jo kuvattu, mutta antaa niiden odottaa vielä hetken aikaansa. Mun mielenrauha pysyy parempana, kun saan nämä kesäisemmät kuvat alta pois ;) Voi reaaliaikainen bloggaus, ikuinen saavuttamaton haaveeni.

No okei, sen verran täytyy myöntää, että seuraavaan postaukseen ajattelin tämän viikon kuulumisten lisäksi laittaa kuvia tällä viikolla kuvatusta asusta. Sitä en miellä varsinaiseksi "syksyasuksi", vaikka se olikin näille keleille oikein sopiva. Värimaailma oli kuitenkin siinäkin asussa pitkälti valko-vaaleanpunainen, ja syksyasut koostuu mun mielessä pitkälti tummemmista ja/tai murretuista sävyistä.

Ostin kesällä tuon ihanan Bikbokin Never Denim -malliston hörselömekon Göteborgista reippaalla alennuksella varustettuna, ja jostain mielenhäiriöstä johtuen pohdin sitä pitkään, ja luulin vielä Suomessakin tehneeni turhan heräteostoksen. Mutta tuohan on maailman ihanin! Ei varmaan mekko voisi enempää minun näköiseni olla. Malli on kivan rento, ei purista eikä kiristä mistään. Vyöllä kokonaisuudesta saa hieman skarpimman, ja vyötäröä korostettua. Todellinen unelmieni kesämekko.

Tulevina päivinä ja viikkoina blogissa on luvassa mm. tämän viikon kuulumisia, meidän pikkuisen bolo-neidin kuulumisia, viimeisiä Maltan kuvia, kesäisiä ja hieman syksyisempiäkin asuja sekä varmasti myöhemmällä syksyllä myös sisustusjuttuja meidän uudesta kodista! Kannattaa siis pysyä kuulolla, mikäli tulevat aiheet kiinnostavat :-) 

Iloa loppuviikkoon, toverit! 

12 kommenttia :

  1. Ooooh Jenni, mikä upee ♥♥ Johan on mageet kengät, mäkin haluaisin tuollaiset mutta en vaan osaa kävellä sellaisilla joissa päkiän alla ei ole mitään:D
    Ei ainakaan mua haittaa vaikka postaukset eivät tule reaaliajassa, ja parempi tosiaan julkaista kesäisiä lookkeja vähän myöhässä kun ei ollenkaan, etenkin kun ne on näin upeita;) Mekko on todella hemaiseva, ei lainkaan turha ostos! Siis en voi lakata olla ihailemasta nuita kenkiä:D
    Hyvältä kuulostaa postaussuunnitelmat, enpähän malta odottaa lisää Maltan kuvia, koirajuttuja ja teidän uutta kotia<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi murunen :') Nuo on kyllä jalassa muuten tosi hyvät, mutta nuo nyörit... Ne ei oo kyllä käytännöllisimmät, tuntuu etteivät millään pysy paikoillaan. Murr.

      Kiitos mielipiteestä, kyllä muakin harmittaisi jättää kivat asut kokonaan julkaisematta :) Voisi toki tehdä jonkun koosteen, jossa pääsisi kunnolla kesäasuista eroon.

      Kiva, että siellä odotellaan postauksia <3

      Poista
  2. Onpa suloinen asu ja ihana mekko! :)

    VastaaPoista
  3. Voi Jenni miten ihana asu ja kuvat! <3 Tuo mekko on super kiva ja kaunis! Voin uskoa miten kiva se on päällä, ja silti todella näyttävä :) Vähänkö ootan teidän hauvavauvan kuulumisia, iiks! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Viivi :* Se on kyllä myös tosi ihana päällä, ei tarvii mitään makkaroita stressata :D Meidän pitää kyllä tutustuttaa meidän karvapallot toisiinsa! <3

      Poista
  4. Voi muru, ei vois sitten enempää sun näköstä mekkoa olla!? :')<3 Aivan ihana prinsessaunelma :-* Ja noi kengätkin toimii siihen niiin hyvin! Todellakin kiinnostaa sisustus, hauva ja etenki Malta-postaukset ;) Hahaa♥♥

    Peeäs. Oot aina yhtä kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta :'D Toi on kyllä ihana :) Menee niin moneen tilaisuuteen, joko rennompana tai juhlavampana! No hei, tottahan toki Maltajutut kiinnostaa ;)) Kiitos muru, kuin myös <3

      Poista
  5. Vitsit mikä kaunotar!! 😍 Vau mikä asu!

    www.nooraemilia.fi

    VastaaPoista
  6. Pakko tulla kommentoimaan, aivan ihana lookki! Vaalea väri korostaa kauniilla tavalla vaaleita piirteitä ilman, että näytät kalpealta. Tosi kaunis look! :)

    VastaaPoista

Blog Design by Get Polished